Etusivu Koulutustarjonta Varhaiskasvatus
EduCluster Finland Oy on koulutuksen ja kehittämisen asiantuntijaorganisaatio. Sovellamme uusinta tutkimustietoa käytäntöön ja luomme palkitsevia asiakaslähtöisiä oppimis- ja kehittämispalveluita. EduCluster Finalndin asiakkaana voi olla yksityinen henkilö, työyhteisö tai kokonainen organisaatio.


Varhaiskasvatus PDF Print E-mail
Thursday, 12 August 2010 09:12

Lapsuuden piha

Kuin santa vierii vuodet elämäämme
se peittää jäljet pienten kenkien.
Me tuskin tämän päivän vaellusta näämme,
mut joskus nousee alta sannan sen
kuin hennot kukat,
vaiheet lapsuuden.

Oiva Paloheimo

Varhaislapsuus on erityisen merkityksellistä aikaa ihmisen elämässä, koska silloin rakennetaan ensimmäisiä tunne – ja vuorovaikutussuhteita ja -taitoja, opitaan jatkuvasti tärkeitä asioita; motorisia taitoja, puhetta ja kieltä, keskittymistä ja tarkkaavaisuutta jne. Turvallisten aikuisten antama hoiva, hoito ja ohjaus on tie, jota kulkien pienestä tulee isompi. Kasvatusalan ammattilaisten työ on vaativaa ja muuttuvaa, lisähaasteita antavat lapset, joiden kehityksessä tai oppimisessa tulee mutkia matkaan. Asiantuntijuuden säännöllinen päivittäminen ja lisääminen vahvistaa ammattilaisuutta, antaa käyttöön uusia malleja ja menetelmiä, joita uusin tutkimustieto terävöittää sekä lisää myös työniloa. Varhaiskasvatuksen ammattilainen, tervetuloa oppimiskumppaniksemme!

Last Updated on Wednesday, 05 January 2011 10:02